Onko raiskailu lopulta niin paha homma?

Turkulaismies Munir Suleyman Weyrah edustaa viimeisintä raiskailua jokapäiväisissä raiskausuutisissa. Munir oli raiskannut vain vähän ja oikeuskin oli sitä mieltä, ettei ollut pahasti raiskattu. Tämä huomioitiin tuomiossa keventävänä seikkana. Kun olen tässä pohtinut sellaistakin asiaa, että politiikan vasemman laidan edustajat, eli Vasemmisto, SDP ja Vihreät eivät ole sanallakaan tuominneet tätä raiskailuturismia, voisiko olla niin, että me kantasuomalaiset koemme raiskaukset huomattavasti vakavampana asiana, kuin ne sitten ovatkaan? Kun kolme puoluetta kannattaa yhteen ääneen raiskaajien rahtaamista Suomeen ja vastustaa heidän poistamista, sekä kaikkia tiukennuksia, otammeko me muut tuon asian liian vakavasti? Nämä raiskailuja kannattavat puolueet pärjäävät hyvin gallupeissa ja näyttää siltä, että mamurikollisten pääpuolue SDP tulee olemaan seuraava pääministeripuolue. He olivat jopa mainostaneet arabiaksi omia touhujaan ja taitaapa ehdokkaanakin olla taas raiskareiden maatovereita samoista lähtömaista. Ja kansa antaa äänensä heille?

Olen pohtinut muutaman viime päivän, että voisiko asian ajattelun kääntää sitten siten, että itse tulisin raiskatuksi jonkun, vaikkapa brasilialaisen kaunottaren toimesta, joka ensin istuisi naamalleni ja sitten lypsäisi vehkeeni toosallaan poksahtamispisteeseen? Jos se toosa on tullut naamalleni suihkun kautta, en minä siitä niin hermostuisi. Etenkin jos voitelu pelaa, eikä kyseessä olisi joku vasemmistolainen hippi, jonka vehje on kuin erämaa. Se nimittäin tekee kipeää. Todennäköisesti vihervasemmistopuolueiden edustajien ja äänestäjien ajatusmaailma on tämä. He eivät tunnu näkevän mitään ongelmaa siinä, että tuodaan ulkomailta lisää lemmenkipeää jengiä Suomeen. Voivatpa kerrankin kokea olonsa halutuksi ja eihän sitä tiedä, vaikka suuri osa heistä oikein toivoisi pääsevänsä kohteeksi. Mikäpä sen mukavampaa, kuin olla kerran elämässään seksuaalisesti haluttu. Vaikka en ole ajatellut politiikkaan ryhtyä, tulee tästä yhtälöstä väkisinkin sellainen ajatus, että jos raiskailuja kannattavat puolueet saavat suurimman kannatuksen, täytynee tässä itsekin laittaa ehdokkuus harkintaan, raiskaushousut jalkaan ja lähteä kylille iltasella. Erityisesti vain vähän raiskailemalla ne tuomiotkin pysyvät huomautuksen tasolla, jolloin ei tipu pois Kelan tuilta ja kannatus sen kuin kasvaa. Siihen kylkeen vähän katujengiä pystyyn, koska on paha olla ja oireilen, niin kannatus on taattu. Kaukana ovat ne ajat, jolloin tuollainen mietokin raiskailu oli paheksuttavaa ja kukaan ei olisi kehdannut kannattaa raiskausmyönteisiä puolueita. Itse olen totuuden nimissä sen verran vanhanaikainen jantteri, että heitän vittuun kavereistani ja jopa seuraajistani jokaisen, joka paljastuu tuon kommunistisen raiskailukulttuurin kannattajaksi, eli demariksi, vasuriksi, tai vihreäksi. Heidän määrä kasvaa sitä mukaa, mitä enemmän näistä ongelmamaista otetaan väkeä tänne. Mulla ei ole mitään kommunikaation tarvetta kenenkään sellaisen kanssa, joka haluaa tämän matupatjailun jatkumista, joten helvettiin vaan jokainen. Sinulle joka kannatat näitä puolueita, haluan muistuttaa, että vaikka todennäköisesti sinä et saa munaa yhdeltäkään suomalaiselta sekä ulkoisen olemuksesi, että ajatusmaailmasi vuoksi, tuolla ulkona liikkuu tuhansia sellaisia naisia, jotka eivät halua sitä ugalabugalan hielle haisevaa patukkaa perseeseen pyytämättä ja yllättäen, vaikka te haluaisitte. Onko siis reilua omissa mahloissanne toivoa maahan lisää raiskaajia, jotka kuitenkin aiheuttavat suurimmalle osalle uhreista massiivisia traumoja? Ei ole reilua. Se on itsekäs ajattelutapa, joka ei toki vasureiden kohdalla yllätä lainkaan. Seuraavissa vaaleissa ratkaistaan Suomen turvallisuuden tulevaisuus. Lupaan sen olevan menetetty jokaisen äänen myötä, jotka annetaan vihreille, tai demareille, vasemmiston sekopäistä puhumattakaan. Te sen päätätte. Sitä saa mitä tilaa. Muistakaa se.